Vārdi: Mokoma. Marjat.

Nousen ylos, huuhdon mullan mausta suun
Tutut kasvot lammen pintaan heijastuu
Ei ole havinnyt piirteista vahaisinkaan, sita ihmettelemaan jaan
Lehto ymparilla huokuu silkkaa elamaa

Taman metsan keskella huojuu vanha pihlaja
Kesta viela pystyssa
Marjojensa painosta, uhkaa runko murtua
Auttakaa oi vanhusta

Silmat valolle arkoina tuottavat kyyneleen
Kasvot kalpeat saavat varinsa uudelleen
Silla tama on viimeinen uhrilehto, alttarilla on pihlaja taa
Vanhus marjoillaan meidat kaikki elattaa

Taman metsan keskella huojuu vanha pihlaja
Kesta viela pystyssa
Marjojensa painosta, uhkaa runko murtua
Auttakaa oi vanhusta

Marjoillaan meidat eloon saa
Lahjoillaan tuskan karkottaa
Marjoillaan meidat elattaa
Lahjoillaan...

Taman metsan keskella huojuu vanha pihlaja
Kesta viela pystyssa
Marjojensa painosta, uhkaa runko murtua
Auttakaa oi vanhusta

Marjoillaan meidat eloon saa
Lahjoillaan tuskan karkottaa
Marjoillaan elattaa
Lahjoillaan...